sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Neljäs

*Pari kuukautta myöhemmin*


Taija istui vessassa ja teki elämänsä jännittävintä asiaa: pissasi tikkuun. Hän oli luullut johtuneen stressistä, ettei kuukautisia ollut kuulunut aika päiviin, mutta nyt hänen oli varmistuttava asiasta ja tehtävä testi. Janus oli lupaukselleen uskollisesti pitänyt etäisyytensä, eikä Taija ollut nähnyt miehestä vilaustakaan. Nyt voisi hänen olla pakko soittaa miehelle ja pyytää tätä kahville.


Ja niinhän se olikin kuin olikin totta: hän odotti Janukselle lasta. Taija puhkesi kyyneliin, muttei ollut varma ilosta vai surusta. Ainahan hän oli halunnut lapsia, mutta ei ehkä ihan tällä tavalla, ilman miestä. Nyyhkyttäen hän nousi ylös ja veti vessan, jonka jälkeen suuntasi keittiöön.


Itkettyään aikansa keittiönpöydän ääressä Taija nousi ja huuhteli kasvonsa keittiön pesualtaan ääressä. Hänen oli vain tartuttava tuumasta toimeen ja laitettava Janukselle viesti. Ei hän voinut jättää kertomattakaan. Salaa Taijan mielessä kyti toive, että mies haluaisikin kuultuaan jättää vaimonsa ja aloittaa uuden elämän hänen kanssaan. Mutta sitä tuskin tapahtuisi, vaikka hän kuinka toivoisi.

Janus vastasi viestiin nopeasti ja suostui tapaamiseen heti; hän ilmoitti olevansa kahvilalla viiden minuutin päästä, mikä aiheutti pienoisen kiireen puolipukeiselle Taijalle.


"Hei, Taija, onpa mukava nähdä sinua", Janus tervehti, kun Taija istuutui häntä vastapäätä olevalle penkille. Taija vastasi tervehdykseen hiljaa ja empien. Kannattiko hänen sittenkään kertoa?
"Mikä kiireellinen asia sinulla minulle oli kerrottavana?" mies kysyi sitten ja Taija ärisi mielessään itselleen: ei hän keksinyt tähän hätään mitään muutakaan.


"No, kuule, se on oikeastaan aika vaikea asia kertoa, niin jospa antaisit minulle hetken keksiä miten kerron siitä sinulle", Taija sanoi lopulta ja sai Januksen melkein suuttumaan.
"Ei minulla ole aikaa istuksia täällä keskustelemassa kanssasi jonninjoutavia", mies tiuskahti.
"Asiani on tärkeä, erittäin tärkeä. Eikä sinulla näytä olevan kiire minnekään", Taija tiuskaisi takaisin.


"No hyvä on, minulla ei ole kiire. Olen Johannan, tiedäthän vaimoni, kanssa viettämässä päivää Newcrestissä. Mikä tarkoittaa kylpylässä oleskelua. Sanoin hänelle, että käyn tässä haukkaamassa jotain hiukopalaa ennen kuin menemme illalliselle."
"Entä lapsenne?"
"Lapsemme ovat jo aika isoja, Cassandra on kuudentoista ja käyttäytyy paremmin kuin moni aikuinen ja pieni Alexander on yhdeksän, eikä hänenkään käytöksessään ole moitittavaa. He ovat siis yksin kotona, luultavasti läksyjen kimpussa", Janus selitti ylpeänä.
"Haluaisitko sinä lisää lapsia?" Taija kysyi tunnustellen maastoa epävarmasti.
"Voi luoja, en. En kaipaa elämääni yhtään enempää mitään."


"No, siinä tapauksessa minulla on kerrottavanani huonoja uutisia."
"Kuinka niin?" Janus kysyi hieman hämillään.
"Minä, tuota, odotan lasta."
"Ja miksi sinun täytyy siitä minulle kertoa?" Janus ihmetteli ja Taijan teki mieli pyörittää silmiään vastaukseksi.


"Sinä olet isä", Taija sanoi hitaasti ja sai Januksen näyttämään epäuskoiselta.
"Minä? Mutta eihän se voi olla, siitähän on niin kauan..."
"Viimeisestä kerrasta on tasan kaksi kuukautta ja viikko."
"Ja sinä tiedät tästä vasta nyt? Oletko varma isästä, jos se onkin joku toinen?"
"Ei, Janus, se olet sinä", Taija sanoi hiljaa ja sai miehen nousemaan kuohuksissaan seisomaan. "Istu alas, ole kiltti."
Janus istuutui ja oli hetken hiljaa, kuin osaamatta enää sanoa sanaakaan. Hän näytti tuohtuneelta ja lievästi pahoinvoivalta.


"Minä maksan sinulle tietenkin joka kuukausi tuon lapsen takia, mutta en halua olla hänen elämässään mukana", Janus viimein sanoi hyvin hiljaisella äänellä.
"Noinko sinä kohtelet lastasi?" Taija kysyi sähähtämällä kuin vihainen kissa.
"En voi... En... Taija, ymmärräthän sinä varmasti, että minun asemassa oleva mies ei voi alkaa kasvattaa äpärälasta toisen naisen kanssa. Lapsenikin kärsisivät siitä."
"Sitten minulla ei ole muuta sanottavaa, kuin hyvästi, Janus."


Niine hyvineen Taija lähti kävelemään pois kahvilalta kotiaan kohden, tuntien joka askeleella Januksen katseen selässään. Hän ei kääntynyt luomaan yhtäkään vilkaisua mieheen, vaan käveli kotiinsa ja romahti itkemään heti ovesta sisälle päästyään. Ei tämän näin pitänyt mennä, ei sitten lainkaan.

**


Myöhemmin kerättyään itsensä Taija muisti nähneensä lehdessä ilmoituksen jäätelökojusta hänen lähellään ja hän kävi etsimässä sen käsiinsä. Jäätelöä hän ehdottomasti tässä tilanteessa kaipasi. Syödessään annostaan hänen ajatuksensa alkoivat voimaantua hänen mielessään. Hän ei Janusta kaipaisi isäksi, olihan maailmassa muitakin. Joku ottaisi vielä hänet ja tämän vielä syntymättömän lapsen omakseen. Sitä päivää odotellessa hän nauttisi elämästään ja raskaudestaan täysin rinnoin.


Kotiin palatessaan hän löysi uuden ystävänsä Sofian terassiltaan.
"No hei! Missäs sinä olet ollut kun palaat vasta näin myöhään? Minä olen odottanut ikuisuuden!" Sofia kysyi nauraen ja halasi ystäväänsä.
"Mennään sisälle puhumaan", Taija sanoi lyhyesti ja ohjasi naisen asuntoonsa.

"Minulla on itseasiassa kerrottavaa. Minä olen raskaana!" Taija kertoi heti heidän asetuttua istumaan sohvalle.
"Oikeasti? Se salaperäinen mieskö on isä? Oletko kertonut hänelle?"
"Ei hän ole salaperäinen, hän on vain naimisissa. Ja kyllä, kerroin hänellekin tänään, eikä hän halua meitä elämäänsä."
"Oikeasti? Sehän on kamalaa!" Sofia huudahti.


"Ei, ei se oikeastaan ole. Ensin minustakin tuntui siltä, mutta kun ajattelin asiaa tarkemmin, tajusin, etten halua tuollaista ihmistä kanssani kasvattamaan tätä lasta. Jos hän voi kieltää lapsen, ei hän taida olla kovin hyvä isä."
"Viisaasti ajateltu. Mutta kuinka sinä tulet pärjäämään?"
"En tiedä vielä. Aika sen näyttää."
"Minä ainakin autan sinua. Ja saanhan olla kummi? Joohan?" Sofia innostui valtavasti ideasta ja Taija myöntyi helpottuneena tästä uudesta, mutta vahvan oloisesta ystävyydestä.


Myöhään illalla Sofian lähdettyä hän pelasi vielä hieman Sims-peliä. Peli oli niin koukuttava hänen mielestään, onneksi hänellä oli paljon luppoaikaa vielä pelatakin sitä. Hän loi peliin itsenä ja Januksen, sillä vaikka hän oli Sofialle sanonut, ettei miestä kaivannut, kaipasi hän silti.

**


Raskaus oli vaikea. Hän joutui tuon tuosta pesemään vessanpönttöään oksentamisen jäljiltä ja...


...heti kun pönttö oli puhdas hän oksensi uudelleen.


Hän oli toisinaan alkanut soittaa keikoillaan myös hieman kitaraa, ja yritti vapaapäivinään opetella paremmaksi soittajaksi. Hänellä oli onneksi nuottikorvaa ja musiikille täysin omistautunut Sofia auttoi häntä paljon. Nainen asui kadun toisella puolen ja tuli usein viettämään hänen kanssaan vapaapäiviä. Sofian kun ei tarvinnut elääkseen töitä tehdä. Hänen isänsä Björn oli satumaisen rikas ja vaikutusvaltainen mies. Taija kadehti hieman Sofiaa tämän perheen vuoksi. Ehkä jonain päivänä hänellä olisi perhe, jota Sofia kadehtisi.

**********

No olihan tämä nyt odotettavissa, pikku-Goottila nimittäin. :D Januksen suhtautuminen ehkä myöskin asiaan oli odotettavissa viime osan jälkeen. Mutta miten Taija pärjää? Töissä menee hyvin, mutta miten sitten lapsen kanssa yksinään? Vai joutuuko nainen kohtaamaan vauva-arjen yksinään? Saa arvailla!

5 kommenttia:

  1. Mä niin arvasin, että Taija odottaa vauvaa. Ja valitettavasti arvasin myös sen, että Janus ei ole tästä vauvasta niin kovin kiinnostunut. Hyvä, että mies lupasi maksaa edes ne elatusmaksut, mutta se onkin vähintä mitä hän voi tehdä. Uskoisin, että vaikeaa tulee olemaan, mutta Taija pärjää kyllä tavalla tai toisella. Uskon myös, että ennen pitkää hän löytää myös sen rakkauden, toivottavasti tasapainoisen sellaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin arvattu! Ensiosa avaa Taijan rakkauselämää hieman lisää, mutta siitä en mene sanomaan mitään, onko se vieläkään tasapainoinen. ;)

      Poista
  2. Taijan raskaus oli odotettavissa ja samoin Januksen reaktio asiaan. Toivottavasti Taija löytää tosirakkautensa vielä, joka hyväksyy sekä hänet, että tulevan pienokaisen. Sulla mielenkiintoinen kirjoitustapa, jatkoa ootellen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja jos kiinnostaa teen sims 2 tarinaa rkc-haasteesta. Kyselisin myös linkitystä? Vastalinkitän sinut tietty! Osoite: http://rkcmoonlake.blogspot.com/

      Poista
    2. Linkitys onnistuu ehdottomasti! Käyn heti laittamassa sut tuonne linkkilistaan ja kurkkaamassa sun tarinaa. :)

      Poista

Hei te ihanat!

 Mun on nyt vaan pakko suosiolla viimeinkin pistää tää hetkeks jäihin , mulla on pari osaa tossa valmiina että tiputtelen ne tänne jossain k...