Ensimmäinen

Taija Holm asteli kohti uuden kotinsa etuovea hiljaisena ja mietteliäänä. Hän oli irtautunut suvustaan täysin ja muuttanut Newcrestin kaupunkiin ilman mitään siteitä minnekään. Työpaikan hän oli hankkinut jo ennen muuttoaan valmiiksi. Hänestä tulisi vielä jonain päivänä kuuluisa koomikko. Mutta nyt oli edessä todellakin rankat ajat; hän ei tuntenut täältä ketään eikä hänellä ollut muita päämääriä elämässään kuin uransa.

Ensimmäisenä hän päätti kokata itselleen jääkaappiin aamiaista. Hän ei pitänyt kokkailemisesta aamuisin, kun hänellä kesti heräämisessäkin aina niin pitkään. Hän vilkaisi tyhjän näköistä keittiötä ja mutisi itsekseen, että kahvinkeitin olisi hankittava hetimmiten. Munat ja paahtoleipä valmistuivat nopeasti ja hän pisti ruuan jääkaappiin odottamaan seuraavia päiviä.

Seuraavaksi hän suunnisti askeleensa kotinsa vieressä olevaan kahvilaan. Hän tilasi croisantin itselleen syötäväksi ja pakeni muista asiakkaista täyttä kahvilaa ulkotiloihin. Hän katseli kadulla kävelijöitä ja alkoi vajota hiljalleen epätoivoon. Mitä hän olikaan mennyt tekemään? Jättää nyt kaikki sillä tavalla! Tutustuisiko hän ikinä täällä kehenkään? Hän oli toivoton romantikko ja hänen entiset "ystävänsä" olivat pitäneet häntä kovin kevytkenkäisenä naisena. Hän saattoi näyttää viattomalta, mutta sitä hän rakasti miesten huomiota.

Näissä mietteissä hän oli kun kuuli takaansa mies äänen yllättäen.

"Hei, saisinko istua?" tumma mies sanoi ja viittasi häntä vastapäätä olevaan penkkiin pöydän ääressä.

"Ai, joo, kyllä kai se käy", Taija sanoi ja punastui. Mies ei ollut erityisen hyvän näköinen, mutta karismaattinen ja voimakkaan oloinen.

"Minun nimeni on Janus. Janus Goottila", mies esittäytyi. "Sinua en olekaan täällä koskaan nähnyt, vaikka vaimoni kautta tunnen yleensä kaikki juorut jo ennen kuin ne ovat tapahtuneetkaan."

Vaimo, niinpä tietenkin, Taija ajatteli nopeasti ja hymyili sitten miehelle kohteliaasti.

"Minussa ei ole mitään juoruttavaa, toivoakseni kukaan ei todellakaan tunne minua täällä", hän sanoi.

"Mikä sinun nimesi on?" Janus kysyi ja katsoi ruskeilla silmillään suoraan Taijan sydämeen.

"Minä olen Taija", Taija vastasi ja naurahti, "oletko kotoisin täältä Newcrestistä?"

"Ei, en ole. En edes asu täällä. Olen töissä Newcrestissä, kotini on Willow Creekissä."

"Ei kai sitten ihme, ettei vaimosi tiedä minusta juoruja, Willow Creek on kaukana täältä."

"Vaimoni on vakioasiakas paikallisessa kylpylässä. Hänestä siellä on parhain tunnelma. Hän usein tulee mukanani tänne ja viettää päivän siellä. Hän tuntee kaikki paikalliset juorut, voin vakuuttaa sinulle sen."

"No, nyt sinulla on juoru kerrottavana vaimollesi", Taija sanoi hieman hämmentyneenä. Mies katsoi häntä hyvin kiinnostuneena ja lempein silmin, nautti ilmeistä päätellen kun nainen punastui katseensa alla tuon tuosta, mutta puhui silti vain vaimostaan.

"Enpä tiedä haluanko kertoa sinusta vaimolleni", Janus sanoi ja katsoi Taijan ohi jonnekin kaukaisuuteen.

"Ai", hän sanoi ja punastui jälleen. Miten tuonkin nyt sitten ottaisi muuna kuin kiinnostuksena.

"Minun on mentävä", mies sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja nousi ylös.

"Ai", Taija toisti vielä hämmentyneempänä.

"Me tapaamme vielä", Janus sanoi ja vinkkasi hänelle silmää.

"No, tapaamisiin sitten", Taija sanoi ja katsoi miestä silmiin.

"Hei hei, Taija", Janus sanoi matalalla äänellä ja lähti pois paikalta. Taija jäi katselemaan mietteliäänä miehen perään. Tämä oli ollut kyllä outo kohtaaminen. Samassa Taijaa alkoi ärsyttää itsensä ja punastelemisensa. Miksei hän oli mennyt sillä tavalla lukkoon? Ja kuten aina kun häntä suututti, kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä.

"Hei, onko sinulla kaikki hyvin?" mies ääni kysyi kun Taija nyyhkäisi kuuluvammin kuin olisi halunnut. Viereisestä pöydästä oli noussut ylös nuori mies, Taijan ikäinen suunnilleen.

"On minulla, minä vain, äh, se on typerää", Taija niiskutti.

"Loukkasiko se mies sinua?" mies kysyi huolestuneena ja istuutui Januksen paikalle.

"Ei tämä sitä ole. Voi ei, tämä on niin noloa! Minä vain itken aina kun suutun, ja nyt suutuin itselleni."

"Miksi sinä itsellesi suutuit?"

"Koska en omaa kovin hyviä sosiaalisia taitoja", Taija naurahti kyyneleidensä läpi ja pyyhkäisi kasvonsa kuiviksi. Mies hymyili ja kallisti päätään.

"Et sinä minusta siinä suhteessa taidottomalta vaikuta."

"Sinä et olekaan jutellut kanssani kuin pari lausetta, se johtuu vain siitä. Et tunne minua."

"Tunteeko kukaan?"

"Ei, ei oikeastaan. Etenkään täällä, muutin vasta. Minun nimeni on Taija, asun tuossa talossa, joka on tämän kahvilan vieressä."

"Minä olen Jani. Tervetuloa Newcrestiin!"

"Kiitos! Äh, sinä pidät minua varmaan ihan typeränä, kun vollotan tällä tavoin keskellä kahvilaa."

"Ei, en suinkaan, minusta sinä olet oikein herttainen."

"Oikeastiko?"

"Kyllä, minulla on fetissi itkeviin tyttöihin", Jani nauroi käheästi. Taija jähmettyi ja punastui jälleen ja loi katseensa alas pöytään.

"Se oli vitsi", mies kiirehti täsmentämään ja sai hänet nauramaan myös. "Mutta tosissaan, minun on kysyttävä, oliko se mies joku sinun treffikumppanisi?"

"Ei, kuten sanoin, minä en tunne täältä ketään. Katkaisin välini entiseen elämääni ja muutin tänne. Eli en tunne yhtään ketään enää koko Simlandiassa."

"Siinä tapauksessa nouse ylös", mies sanoi ja nousi itsekin seisomaan.

Taija seurasi miehen esimerrkkiä ja nousi seisomaan hämmentyneenä. Samassa mies vetäisi hänet tiukkaan halaukseen.

"Et sinä ole yksin, jos et halua olla", Jani kuiskasi hänen korvaansa ja irtaantui halauksesta.

"Kiitos, tuo oli lohdullisinta mitä olen kuullut pitkään aikaan", Taija sanoi ja hymyili punapäälle.

"Mitä sanoisit, jos tulisin huomenna käymään luonasi? Minulla on vapaapäivä, tai no, olen melkein aina etä-töissä. Nytkin itseasiassa", Jani nauroi ja osoitti viereisen pöydän aukinaista kannettavaa tietokonetta.

"Mitä sinä teet työksesi?" Taija kysyi kiinnostuneena.

"Minä olen kirjailia", mies kertoi ja napautti tietokoneen näytön päälle, ja siellä toden totta näkyi aukinaisena tekstitiedosto.

"Minä pyrin koomikoksi, se on ollut unelmani aina", hän kertoi Janille ja hymyili tälle paljon rohkeammin jo.

"Sehän on hienoa! Unelmista täytyy pitää kiinni", mies sanoi ja Taija jätti tämän koneensa ääreen lähtiessään kävelemään kotiaan kohti.

Illalla hän suunnisti vielä Januksen mainitsemalle kylpylälle, jossa lehden mukaan olisi sinä päivänä ohjattu joogatunti. Paikalle ilmestyi ohjaajan lisäksi vain yksi sim, joten häntä ei hermostuttanut aivan yhtä paljon kuin täydessä joogasalissa. Hän oli hyvin itsekriittinen sim, hän ei pitänyt siitä, että hän epäonnistui, saati että joku näkisi sen. Hän ei ollut joogannut pitkään aikaan, mutta nyt hän päätti alkaa jälleen käymään ahkeraan tunneilla.

Kotona hän pesi hampaansa tyytyväisenä päivään. Kyllä tämä tästä vielä lähtisi rullaamaan, elämä siis. Hän oli jo nyt tutustunut kahteen ihmiseen ja tiedä vaikka tie veisi hänet heidän kanssaan pidemmällekin. Taija ajatteli Januksen vahvaa luonnetta ja Janin huomaavaisuutta. Molemmat olivat olleet hyvin miellyttäviä kohtaamisia hänelle.

Taija vaihtoi yövaatteensa ylleen ja sujahti peittojen alle. Hän painoi raskaasti huokaisten päänsä tyynylle ja hymyili sitten unisena. Mitä seikkailuja hänelle vielä elämässään tulisi vastaan, sitä hän ei tiennyt, mutta tämän päivän jälkeen se näytti ainakin valoisammalta. Viimein ajatukset yhä tapaamissaan miehissä, hän nukahti levolliseen uneen.

**********

No joo, siinä oli ensimmäinen osa uutta tarinaa, toivottavasti tälle ei käy niin kuin edelliselle. Taija on mulle mielenkiintonen hahmo, jota mä edelleen vähän yritän hahmottaa itekin. Pelinähän tää tulee olemaan legacy tyyppinen varmaankin, mutta keskitytään hahmoihin vähän pidempään kun mitä Olivereissa. Musta tuntu, että juoksin vaan sukupolvia läpi. Mutta joo, kertokaa mitä ajatuksia herätti eka osa!