sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Kuudes


Pitkään jatkunut sadekausi esti Taijan suunnitelmat pitkään piknikistä Sofian kanssa. Mutta viimein kuukauden kuluttua molemmilla oli vapaata aurinkoisella säällä ja he suuntasivat puistoon herkuttelemaan grilliruualla. Taija oli paikalla ensimmäisenä ja paisteli purilaisia rauhassa valmiiksi Sofiaa odotellessa.


"Oi, sinä olet saanut kaiken jo valmiiksi! Ja minun kun piti auttaa!" Sofia hämmästeli ja istuutui valmiiseen pöytään.
"Minä olin hieman etuajassa niin odotellessa valmistin nämä", Taija selitti ja haukkasi purilaistaan.
"Mutta ihana nähdä! Olen useasti käynyt ovesi takana, mutta nyt sinne on muuttanut muita, missä sinä siis asut?"
"Minä muutin Janin luokse, me muutamme yhteiseen kotiin kunhan löydämme sellaisen. Viimeistään kun tämä pienokainen syntyy, olisi kodin oltava valmiina."


"Yksi talo Willow Creekissä on aivan ihana, minua vähän kuumotti katsella sieltä taloa, mutta en minä Janukseen törmää kuitenkaan, se on iso paikka."
"Janukseen?" Sofia hämmästyi ja Taija punastui korviaan myöten. Hänen ei ollut tarkoitus ikinä paljastaa Januksen nimeä muille kuin Janille.
"Öh, niin. Janus on tämän lapsen isä."
"Siis Janus Goottila? Goottila Imperiumin pääjehu on sinun salaperäinen seuralainen ja tämän lapsen biologinen isä?!" Sofia oli järkyttynyt.


"Niin. Niin se on. Mutta Janus ei halua tätä lasta tai minua, ja minä olen hyvää tahtia rakastunut Janiin. Hän on niin kultainen meitä kohtaan."
"Vau, sinun elämäsi on niin paljon kiehtovampi kuin minun. Minä en ole löytänyt Simderistä edes yhtä deittiä."
"Kyllä sinä varmasti löydät vielä oman janisi", Taija sanoi myötätuntoisesti.


"Hiiteen Janit, minä haluan oman Januksen!" Sofia nauroi ja punastui sitten. Taijakin nauroi heleästi naisen letkautukselle ja huokaisi sitten syvästi.
"Kyllä minäkin edelleen Janusta kaipaan, en voi sille mitään. Hänen kanssaan kemia oli vahvempaa kuin Janin, sängyssä oli kiihkeämpää ja ne muistot saavat sydämeni läpättämään suunnattomasti. Mutta Jani rakastaa minua, kyllä minäkin opin rakastamaan häntä vielä jonain päivänä", nainen avautui vaaleatukkaiselle. Sofia vain nyökytteli hiljaisena, osaamatta sanoa mitään toisen naisen sanaryöppyyn. Hän ei tuominnut ystäväänsä, mutta mielessään mietti, että Taija oli kovin typerä.


Sofian lähdettyä Taija käveli hiljakseltaan puistossa ja päätyi miltei tyhjälle leikkikentälle. Hän katseli leikkivempaimia haikeana ja mietti miten pian hänellä olisi lapsi, jota tuoda tällaisiin paikkoihin. Taija pohti avautumistaan Sofialle ja punastui, ei hän saanut Januksen perään haikailla tai Janikin jättäisi hänet. Tai pikemminkin heidät. Mies oli niin ihana, mutta ei hän tuntenut niin vahvasti miestä kohtaan lainkaan. Kyllähän Jani oli komea ja hurmaava, mutta ei hänen unelmiensa mies.

Eihän hän hänen sydämensä toiveille voinut mitään. Kyllä hän oppisi mukautumaan tilanteeseen vielä paremmin. Janin perhekin oli niin mukava ja ottanut hänet vastaan loistavasti. Ei mikään voisi tulla heidän onnensa tielle, ei Janus eikä kukaan muukaan.

Samassa hän kuuli takaansa lapsen äänen puhuvan hänelle.


"Heippa! Mä oon Aleksanteri! Onko sulla vauva mahassa?" poika kysyi rempseästi ja Taija naurahti.
"Kyllä, minä odotan vauvaa", hän kertoi hymyillen pojalle.
"Vau, mä tahtoisin, että mun äitikin saisi vielä. Mä haluisin pikkuveljen! Mutta isä on tylsä ja sanoo, että suurperheet on rahvaille."
"Vai niin, sepä ikävää", Taija pahoitteli.


"Sitä mä vaan, että onko sulla muita lapsia? Kun sä oot täällä leikkikentällä? Sä oot kyllä tosi nuori äidiks mun mielestä, mut mä oon kuullu et teini-ikäsenäkin voi saada lapsia", Aleksanteri höpötti höpöttämistään.
"Kukas sinulle niin on kertonut?" Taija kysyi naurahtaen.
"Mä kuulin kun isä ja äiti jutteli mun isosiskosta, ne pelkää että Cas saa vauvan nyt kun se on teini ja roikkuu kaiket illat kaupungilla. Mäkin haluisin olla jo teini, lapsena on ihan tyhmää kun kotona pitää olla niin aikaisin. Vaik ei mun äiti ois niin tiukka ku isä. Saanks mä kokeilla sun mahaa?" poika päätti selostuksensa kysymykseen ja katsoi kirkkain lapsensilmin Taijaa.


"Kyllä se käy", Taija sanoi, "vauva potkiikin juuri, tule vain kokeilemaan."
"Oho! Tosi jännän tuntusta! Sattuuko se? Kun vauva potkii siis? Onneks mä en oo nainen, mä en haluis vauvaa mun sisälle. Mut en mä kyllä haluu vauvaa muutenkaan sit kun mä olen aikuinen, tytöt on ihan hyi. Poikien kanssa on niin paljon kivempaa, ne tajuu juttuja toisinku tytöt..."

**


Päivät, viikot ja kuukaudet kuluivat. Taija oli opetellut grillaamaan aina vain paremmin ja oli vastuussa illallisista talossa. Janin kanssa he olivat päätyneet ostamaan sen Willow Creekin talon ja uutta kotia laitettiin muuttokuntoon kovaa vauhtia. Lapsi syntyisi pian ja silloin kodin tulisi olla valmiina. Vaikka Camilla olikin sanonut, että he voisivat olla siellä vielä lapsen synnyttyäkin, mutta Taija ei tahtonut.

Hänen lapsensa joutui muutenkin syntymään rikkinäiseen perheeseen. Tai siis rikkinäiseen biologiseen perheeseen ja uusioperheeseen. Hän ei ollut vielä päättänyt kertoisiko lapselle koskaan Januksen olevan tämän oikea isä, jos tämä ei koskaan kysyisi asiasta itse. Häntä pelotti tulisiko heistä tosissaan onnellisia.

**


Aikaa kului ja niin koitti synnytys. Jani oli aivan kauhuissaan ja panikoi sairaalan pihalla jännittyneenä tapaamaan pienokaisen ensi kertaa.
"Lääkäri! Lääkäri! Missä on lääkäri?!" hän huudahteli ja juoksi ympäriinsä Taijan ympärillä.
"Sattuu", Taija valitti kyynel silmäkulmassa kimallellen.
"Ai, rakas, voi sinua! Tule, mennään tuonne sisälle, sieltä saamme apua", Jani tajusi lopettaa päättömän sekoilunsa ja tukea naistaan tässä vaikeassa tilanteessa.


"Minä vihaan miehiä!" Taija huusi kun voimakas ja erittäin kivulias supistus vavisutti hänen kehoaan.


Lopulta he pääsivät synnytyssaliin saakka ja Jani painoi kasvonsa nurkassa käsiinsä peittääkseen kyyneleensä. Taija ei kerennyt keskittymään miehen tekemisiin ollenkaan, eikä näin nähnyt tämän herkistymistä. Janille vain tämä kaikki oli liikaa, vaikkei lapsi oikeasti ollut hänen. Silti hän välitti jo nyt tuosta pikkuista enemmän kuin olisi koskaan voinut uskoa.


Minä teen kaikkeni, että Taija ja lapsi ovat onnellisia, Jani ajatteli ja pyyhki pois kyyneleensä. Sitten hän polvistui Taijan pään viereen ja suuteli tämän otsaa.
"Kaikki järjestyy, kultaseni, kestä vielä! Vielä viimeinen ponnistus ja se on ohi!" mies kannusti Taijaa ja niin se tapahtui, huoneen hiljaisuutta halkoi voimakas rääkäisy.


Siinä hän sitten oli, Aili Holm, Taijan ja Januksen rakkauslapsi. Eikä mitään niin täydellistä Taijan mielestä ollutkaan koskaan ollut olemassa. Kyyneleet silmissään nainen keinutti vastasyntynyttä käsivarsillaan ja oli kauhuissaan siitä, että olisi nyt vastuussa myös pienestä simistä itsensä lisäksi.

**


Muutamaa päivää myöhemmin Taija ja Aili pääsivät sairaalasta ja suoraan uuteen kotiin Willow Creekissä. Taija oli väsynyt, sillä hän ei ollut tottunut yösyöttöihin vielä, mutta siitä huolimatta onnellisempi kuin koskaan. Hänellä oli rakastava mies, ihana tytär ja täydellinen pikkukoti.

"Tervetuloa kotiin, rakas!" Jani sirkutti iloisena ja painoi suudelman naisen poskelle.
"Kiitos, tämä on niin ihana", Taija vastasi ja kääntyi katsomaan taloa takanaan.
"Pienihän se on, mutta kaiketi voimme sitä laajentaa ajan myötä", Jani katseli arvioiden myöskin taloa.
"Laajentaa? Mutta miksi?" ruskeaverikkö kysyi ihmeissään. Janin sanat juuttuivat kurkkuun ja hän punastui korviaan myöten.
"No, siis, tiedäthän... Jos meille tulee joskus ihan oikeasti yhteisiä lapsia", hän sai lopulta sanottua.
"Niin, totta, en tullutkaan ajatelleeksi sitä."


Talon alakerrassa oli kylpyhuone, keittiö, ruokailutila, olohuone takalla sekä Taijan ja Jani makuuhuone.


Yläkerrassa oli vain pienen Ailin huone, joka oli jo varustettu taaperoikää varten.

**


"Äidin pikku murunen, niin, äiti rakastaa sinua aivan todella paljon!" Taija lepersi pienelle nyytilleen. Aili tyytyi vain katselemaan ihmeissään edelleen maailmasta äitiään tämän käsivarsilla.

Taija laski pienokaisen kehtoon ja jäi katsomaan lastaan kun tämä nukahti. Kyllä hän haluaisi näitä nyyttejä vielä lisää, se oli ihan varma. Hän ei vain ollut ajatellut asiaa ennen kuin Jani oli sen ottanut puheeksi. Tai olihan hän joskus sentään sitä ajatellut, mutta vasta synnyttäneenä ei se ajatus ollut heti tullut uudelleen päähän. Mikä olisi sen ihanempaa kuin monta, tai ainakin pari-kolme lasta? Hän rakastaisi jokaista ja kasvattaisi niistä fiksuja ja menestyviä simejä.


Arki lähti rullaamaan omalla painollaan, Jani otti tavakseen vahtia nukkuvaa Ailia parvekkeella keinutuolissa, jonka hän oli varta vasten raahannut sinne. Hän oli nauttinut näistä ensi hetkistä isänä ja vaikka hän oli hieman pelännyt kuinka oppisi rakastamaan tätä vieraan miehen lasta, ei siinä ollut ollut ongelmaa. Aili oli herttainen vauva, jonka kehitystä oli ilo seurata joka päivä.


Taija oli vastuussa ruoanlaitoista, sillä oli tullut ilmi, ettei Jani ollut hääppöinen kokki. Taija nautti edelleen eritoten grillaamisesta ja olikin onnellinen pienestä grillistä takapihallaan. Sillä kertaa olisi tarjolla uuniperunaa, joskin ilman sitä uuni-osuutta.


"Nukkuuko tyttö edelleen?" Taija kysyi, kun Jani saapui valmiiseen pöytään.
"Kuin tukki", mies hymyili ja tarttui haarukkaan.
"Olen miettinyt paljon sitä, mitä sanoit kun muutimme tänne."
"Ai mitä?" Jani sanoi keskittymättä ollenkaan muuhun kuin perunaan edessään.
"Minä tahdon toisen lapsen. Sinun lapsesi", Taija ilmoitti iloisena ja sai Janin haarukan tipahtamaan maahan.
"Nytkö? Heti?" Jani kysyi kauhistuneena. Ei hän ollut ajatellut, että Taija heti haluaisi uudelleen raskaaksi. Eihän heillä ollut varaakaan vielä, hyvä jos laskuihin ja lainan maksuun.
"Niin, minusta pieni ikä-ero on paras", Taija myhäili innoissaan. Aili oli niin helppo, ja hän uskoi vakaasti, että kaikki lapset olisivat samanlaisia, joten mitä sitä odottamaan.
"Voi rakas, niin se kai sitten on", Jani myöntyi hieman epävarmana siitä, mihin olikaan päänsä lykännyt.

**


Seuraavana aamuna aamiaisen valmistettuaan, Taija siirtyi pöydän ääreen ja pohti mielessään tulevien lasten nimiä. Se poika puistossa oli ollut kivan niminen silloin kun hän vielä oli raskaana, mutta hän ehkä piti perinteisistä, vanhoista nimistä enemmän. Joka tapauksessa hän halusi, että hänen sukunsa lapset nimettäisiin joka sukupolvessa aakkosjärjestyksen mukaan. Eli hänen lapsensa tulisivat alkamaan ainakin A-kirjaimella ja heidän toivon mukaan B-kirjaimella.


Jani oli huonolla tuulella herättyään puhelinsoittoon. Hänelle oli luvattu iso perintö, mutta millä ehdoin! Hänen olisi mentävä viikon aikana naimisiin Taijan kanssa tai iso-eno Frederickin perintö jäisi unholaan. Hän kyllä halusi mennä naimisiin Taijan kanssa, ei siitä ollut kyse. Hän oli vain ajatellut isoja häitä ja tekevänsä sen kiirehtimättä. Eihän hän ollut vielä edes kosinut! Mutta se ratkaisisi heidän ongelmansa Taijan toisen lapsen haaveen ympärillä.

Sormus hänellä oli piilotettuna vaatteidensa sekaan, äitinsä sormus, joka oli sitä ennen kuulunut hänen äidinäidilleen. Hän toivoi, että Taija pitäisi sormuksesta. Pitäisi edes hänestä niin, että suostuisi kosintaan kun se tulisi näinkin pian!


Yksi asia oli varmaa ainakin, Taija piti miehestä sen verran, että tahtoi tämän lapsen, tai lapsia pikemminkin, ja sitä he alkoivatkin yrittää. Tällä kertaa Taija ei raskautunut yhtä helposti kuin Januksen kanssa, mutta no, kyllä se lapsi sieltä vielä tulisi. Eikä heillä sen kanssa ollut kiire, toisin kuin laatikossa polttelevan sormuksen omistajan vaihdon kanssa.

********

No ei siinä nyt tullutkaan sitä aikahyppäystä, kun suurin osa kuvista oli käyttökelpoisia ja loput otin uudelleen. Taija ei ole aikuistunut sitten yhtään, vaikka lapsen saikin. Hän on edelleen varsin kevytkenkäinen ja lapsellinen nainen. Taloa varten jouduin hieman huijaamaan Janin tuoneen lisää rahaa, kyse on ehkä 10 000 simoleonista suunnilleen ja nyt ollaankin nollilla. Talo maksaa siis jotakuinkin 40 000 simoleonia ja löytyy galleriasta nimellä mapwe . Taija onneksi tienaa hyvin, niin kauaa ei tarvitse kärvistellä ja Jani toivottavasti saa perintönsä, kuka tietää miten Taija ottaa kosinnan vastaan. :D

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Viides


Jos jotain positiivista Januksen pois kuvioista lähtöön saattoi etsiä, oli Janin palaaminen kuvioihin ja entistäkin innokkaampana. Mies tupsahti Taijan ovelle tuon tuosta ja heidän välinsä olivat erittäin hyvät, tosin ne eivät olleet edenneet mihinkään pientä flirttiä laskematta.

Eräänä päivänä päiväkävelyltään tullessa Taija löysi miehen jälleen hänen oveltaan.
"Hei, kaunokainen", Jani sanoi ja veti naisen halaukseen.
"No hei", Taija sanoi naurahtaen ja vetäytyi irti miehen sylistä.


"Minun on pakko kertoa jo sinullekin, ei tätä enää voi salata oikein keneltäkään. Minä olen raskaana", Taija sai viimein sanat suustaan, joita oli pyöritellyt jo pitkään mielessään.
"Kuka on onnellinen isä?" Jani kysyi hieman hämmentyneenä.
"Janus, kukas muukaan. Mutta hän ei halua olla lapsen elämässä."


"Ei halua?! Sinäkö teet tämän kokonaan yksin?" Jani huudahti selkeästi harmistuneena Taijan puolesta.
"Kyllä, ei ole muutakaan vaihtoehtoa", nainen sanoi ja päästi miehen sisälle taloonsa.


"Kuules, tämä leffa on aikamoinen romantiikkanäytös", Jani purnasi heidän katsellessa Taijan pienestä televisiosta myöhemmin elokuvaa.
"Älä valita, minun vuoroni oli valita elokuva. Sitä paitsi, olen varma, että salaa pidät tästä", Taija vastasi ja nauroi miehelle.
"Tämähän on aivan älytön, tyttörukka kärsii tuhottomasti miehen ylimielisyydestä."
"Ja lopussa mies tajuaa sen."


"Tiedätkös, tällaisten elokuvien katsominen naisen kanssa saa naisen erittäin auliisti..."


"...kutittamaan!" Taija hyökkäsi sormineen kutittelemaan Janin kylkiä.
"Hei, ei tuo ole reilua!" Jani nauroi ja lopulta molemmat hengittivät vain raskaasti katsellen toisiaan silmiin. Janin silmiin syttyi sama tuike, kuin aina välillä tämän katsellessa Taijaa.
"Tule". mies sanoi ja nykäisi Taijan seisaalleen.


"Minä olen vähän miettinyt tätä pikkuista ja sinua."
"Ai, mitäpä olet miettinyt?"
"Minä voin pitää teistä huolen", Jani sanoi erittäin koruttomasti kädet Taijan vatsalla.
"Huolen? Meinaatko sinä...?"
"Mitä sanot?"
"Minusta... Minusta se olisi ihanaa!" Taija henkäisi.


Jani veti naisen suudelmaan siinä samassa. Taijan sydän hakkasi ilosta ja onnesta, sekä suudelman tuomasta lisäkihelmöinnistä. Kumpikaan ei malttanut päästää irti ja lopettaa suudelmaa, vaikka kuinka niitä olisi luvattu nyt monia tulevaisuuteenkin. Tämä ensimmäinen oli se, joka jäisi ikuisesti mieleen. 


"Oletko sinä ihan varma? Lapsi on iso elämänmuutos, varsinkin kun se ei ole sinun, ainakaan biologisesti", Taija hapuili sanoja ja piti Jania kiinni käsistä haluamatta päästää irti.
"Olen minä. Minä ihastuin sinuun heti ensinäkemällä siinä kahvilassa, kun sinä itkit Januksen lähdettyä. Jo silloin halusin pitää sinusta huolta. Ja tunne on vain vahvistunut näinä kuukausina kun olemme tutustuneet. Taija Holm, se mitä koitan sanoa, on että minä taidan rakastaa sinua."


"Jani Aarnio, sinä olet ihmeellisin olento tässä maailmassa", Taija sanoi koruttomasti ja painoi suukon miehen poskelle.
"En menisi vannomaan, mutta yksi asia on varmaa. Sinä et tänne mahdu lapsen kanssa asumaan. Mitä sanoisit, jos tulisit kanssani ensin perheeni luokse ja vielä ennen vauvan syntymää etsisimme meille hieman isomman kodin? Ihan mistä vain haluat."
"Kyllä se sopii", Taija myöntyi ja he alkoivat pakata naisen vähää omaisuutta laukkuihin saman tien.


"Minua pelottaa! Entä jos äitisi tai veljesi ei pidä minusta? Entä jos he pitävät minua siipeilijänä?" Taija parahti kauhuissaan Janin kodin pihatiellä.
"Kyllä he sinusta pitävät yhtä paljon kuin minäkin, tai ehkä eivät ihan yhtä paljoa, mutta paljon kuitenkin", Jani rauhoitteli naista ja suuteli tämän käsiä. 


"Oletko nyt ihan varma, että tämä kaikki on soveliasta?"
"Olen, usko minuun, rakkaani", Jani sanoi ja irrotti kätensä naisen käsistä.


"Taija, sinä olet uskomattoman ihastuttava nainen. Ja saat huomata, että äitini tulee huolestumaan sinusta kuin mikäkin kanaemo, kun selitämme tilanteen. Hänen mielestään tämä on paljon soveliaampaa kuin se, että minä olisin jättänyt sinut yksin tämän asian kanssa", Jani selitti ja siveli naisen poskea.


"Oletko nyt valmis?" mies kysyi tarttuessaan Taijaa leuasta.
"Olen, mihin vain sinun kanssasi", nainen vastasi ja he lähtivät käsi kädessä kohti talon etuovea.


"Ai, te olettekin siinä. Hyvä, sillä minulla on kerrottavaa. Ensinnäkin, tässä on Taija, hän asuu nyt hetken kanssamme", Jani sanoi kun näki äitinsä ja veljensä eteisessä.
"Minä taidan haluta kuulla hieman lisää", Janin äiti sanoi ja väläytti Taijalle hymyn, "Tervetuloa, Taija, toivottavasti viihdyt kodissamme kuin omassasi."
"Ki-kiitos", Taija mutisi punastuen vastaukseksi.


"Minun nimeni on Camilla, ja tässä on nuorimmaiseni, Olli."
"Hei vain, anteeksi kun tällä tavalla tuppaudun."
"Ei se mitään, kultaseni, teillä taitaa olla aika tarina kerrottavana", Camilla vilkaisi merkitsevästi Taijan pyöristynyttä vatsaa, "mennään istumaan."


Taija kertoi Janin avustuksella perheelle koko tarinan, mainitsematta missään vaiheessa Janusta nimeltä. Jani oli ollut oikeassa, Camilla oli hyvin suorasanainen ja hänen puolellaan asiassa. Hän katseli ylpeänä poikaansa, kun ymmärsi tämän lupautuneen isäksi tälle toisen miehen lapselle.


"Me ajattelimme, että etsimme rauhassa talon meille, jonne muutamme asumaan yhdessä ja perustamme tämän pienen perheen", Jani kertoi perheelleen.
"Se on oikein hyvä idea, Eikä teillä vielä kiirekään ole, monennellako kuulla olet raskaana kultaseni?"
"Kuudennella", Taija vastasi ja vastasi Camillan lämpöiseen hymyyn.
"Aikaa siis on, menepäs, Jani, nyt esittelemään Taijalle teidän huoneenne."


Jani johdatti Taijan yläkertaan ja yhdestä tasanteen ovista sisään. Taija laski kassinsa huoneen lattialle ja katseli kiinnostuneena ympärille.
"Eihän tämä minun huoneeni kummoinen ole. Tai meidän, pitäisi sanoa", Jani sanoi hieman nolostuneena.
"Se on aivan ihana", Taija sanoi ja kääntyi miehen puoleen, "kiitos, tästä ja kaikesta."
"Ei sinun tarvitse kiittää minua", Jani sanoi ja suuteli naista. Nopeasti suudelma muuttui intohimoisemmaksi, raskaus kun oli tehnyt Taijan yllättävän himokkaaksi.


He sukelsivat peiton alle nopeasti.

**


Taijan nukahdettua heidän sänkypuuhiensa jälkeen, Jani meni keskustelemaan äitinsä kanssa alakertaan.
"Kuule äiti, minä taidan viedä vielä vihille tämän tytön", hän aloitti keskustelun.
"Minä olen ylpeä sinusta, Jani, kun otat tuollaisen vastuun itsellesi. Minä tiedän, että sinä jos kuka myös pystyy kantamaan sen."
"Kiitos, äiti. Miten on, voisinko saada sinun vanhan sormuksesi hänelle annettavaksi?"
"Tietenkin, poikani. Se olisi minusta aivan upeaa."


Camillan lähdettyä Olli saapui keittiöön.
"Vai tulee susta isäpuoli", pikkuveli aloitti virnistäen.
"Ei vaan isä, minä adoptoin lapsen heti kun olemme naimisissa."
"Eikö se lapsen oikea isä oikeasti halua sitä?"
"Ei."
"Vähän niin kuin meidän isä", Olli sanoi hiljaa.


"Juuri niin, enkä minä siksikään voi antaa Taijan jäädä yksin tämän lapsen kanssa. Sen lisäksi tietysti, että olen rakastunut häneen", Jani sanoi ja katsoi pikkuveljeään.
"Kyllä minä uskon, että teistä tulee onnellisia."
"Niin minäkin, ja sinusta tulee setä!"
"Vau, enpä tullut ajatelleeksi sitä! Sehän on aivan mahtavaa", Olli hymyili innoissaan.
"Niin minustakin, pikkuveli."


Lopun myöhäisen illallisensa he söivät molemmat iloisina ja hiljaisina loppuun, ennen kuin toivottivat hyvät yöt ja poistuivat tahoillensa nukkumaan.

**


Aamulla kun Taija heräsi, oli Jani lähtenyt jo töihin. Mies oli jättänyt hänelle lapun oveen, jossa käski naista nauttimaan rennosta päivästä hänen äitinsä kanssa. Olli tietenkin oli mennyt kouluun.

Taija lähti alakertaan pukeuduttuaan Janin isoon paitaan ja etsi tiensä keittiöön, josta hän löysi kulhoja ja marja-jogurttijäädykettä. Hän söi hyvillä mielin, hieman punastellen muistellessaan eilisen illan päätöstä.


"No mutta huomenta, kuinkas sinua nukutti meillä näin ensimmäisenä yönä?" Camilla saapui ulkoa paikalle kun Taija oli saanut kulhollisen aamiaista syötyä.
"Oikein hyvin, kiitos", hän vastasi ja hymyili naiselle.
"Sepä hyvä kuulla. Mitäs ajattelit tänään tehdä?" nainen kysyi.
"Tuossa lähellä on puisto, uskoisin? Ajattelin kutsua erään ystäväni kanssani piknikille sinne."


"Sehän on loistava idea, puisto siinä tosiaan on. Minullakin riittää tänään puuhaa, joten on oikein hyvä idea, ettet jää vain sisälle pyörimään."
"Kyllä, täytyy nauttia vielä kun voi vapaudesta istua rauhallisella piknikillä", Taija naurahti ja sai toisenkin naisen naurahtamaan.
"Voi, olet aivan oikeassa, muistan edelleen elävästi kun Jani ja Olli olivat pieniä, vaikka Jani olikin aina aivan moitteettomasti käyttäytyvä. Kertoiko hän, että minä kasvatin pojat yksin?"
"Ai, ei kertonut. Entä heidän isänsä?"
"Lähti heti kun Olli syntyi, eikä ole sen jälkeen näkynyt. Mutta hyvin minä pärjäsin, ja niin pärjäät sinäkin. Etenkin kun sinulla on Jani apuna."
"Hän on kyllä kuin taivaanlahja minulle", Taija sanoi hymyillen tyytyväisenä. Eihän se haitannut, jos hän ei vielä miestä rakastanut? Kyllä ne tunteet sieltä tulisivat.

********

Jahas, no, viimeiset kaksi lausetta varmaan selvensivät Taijan mielenmaisemaa lisää. Nainen lähtee sen mukaan, joka milloinkin hänelle huomiota antaa. Mua melkein ärsyttää kirjoittaa Taijasta välillä, kun se on tunnepuoleltaan etenkin suorastaan typerä. No, josko se siitä vielä fiksuuntuisi ja aikuistuisi kun saa lapsen. :D Janikaan ei ole se kaikista aikuismaisin, mutta vastuuntuntoinen ja syvästi Taijaan rakastunut. Mitäs mieltä olette tästä käänteestä?

Hei te ihanat!

 Mun on nyt vaan pakko suosiolla viimeinkin pistää tää hetkeks jäihin , mulla on pari osaa tossa valmiina että tiputtelen ne tänne jossain k...